La voce dell’autrice. Resoconto di un’esperienza

Come sarebbe vivere per tre settimane a Suomenlinna? Tradurre nel silenzio più totale, circondata dalla Storia, dando un’occhiata – di tanto in tanto – a bastioni del 1750 e palazzi dell’Ottocento?

Schermata 2015-03-18 a 20.40.10
Nel marzo 2015 sono stata scelta per partecipare al Translator-in-residence-programme, programma di residenza all’estero per traduttori dal finlandese organizzato da FILI (Finnish Literature Exchange), SKS (Finnish Literature Society), HIAP (Helsinki International Artist Programme). Durante le tre settimane del periodo di residenza ho lavorato al completamento della traduzione in italiano del secondo volume della trilogia di Helsinki di Minna Lindgren Ehtoolehdon pakolaiset (Teos, 2014) [pubblicato lo scorso aprile da Sonzogno in italiano con il titolo Fuga da Villa del Lieto Tramonto].

IMG_20150305_162656621_HDR
Suomenlinna, sede alloggi Hiap
Camera con vista (studio Hiap)
Camera con vista (studio Hiap)

Helsinki è una delle protagoniste dei romanzi di Lindgren. La storia è ambientata nella capitale, le tre protagoniste, nonnine ultra novantenni, non fanno che andarsene in giro per la città in tram e la stessa Minna Lindgren è cittadina di Helsinki. La scelta di completare la mia traduzione a Helsinki era dunque mirata: volevo dare al testo quella verve, quel qualcosa in più, che potevo acquisire solo immergendomi in toto nell’ambiente che costituisce il midollo pulsante delle pagine del libro, sia sul piano linguistico che dei contenuti.

marzo 2015 720

Suomenlinna (sede della residenza) è un arcipelago di fronte alla città di Helsinki. Si tratta di un luogo immerso nella tranquillità dove il tempo a volte sembra essersi fermato. Qui non ci sono auto né negozi, solo una piccola biblioteca, un asilo e supermarket accanto all’attracco dei traghetti. Quando sono arrivata era il primo giorno di marzo e allora non c’era neanche il tipico viavai di turisti che invece c’è nei mesi estivi.

cropped-1959592_10153145697705682_227541523492377543_n.jpg
Suomenlinna, ingresso principale della fortezza

Vivere a Suomenlinna permette di distaccarsi dalla città ma al contempo di averla tutta a portata di mano. Suomenlinna è un arcipelago di fronte alla città di Helsinki, raggiungibile facilmente in traghetto. In soli quindici minuti scarsi si raggiunge Piazza del Mercato e da lì basta saltare su un tram per arrivare nei quartieri Töölö, Kallio, Munkkiniemi. E questo è esattamente quello che ho fatto io.

11069880_10153145699355682_1969351946464578273_n
Piazza del Mercato, Helsinki

Per i primi giorni mi sono dedicata a una specie di lavoro sul campo. Sono andata in tutti i posti in cui si ambienta il romanzo perché volevo vedere con i miei occhi gli edifici, le strade, i negozi e i paesaggi che la scrittrice descrive. Ho fatto delle foto, mi sono soffermata a osservare immaginando che le situazioni del libro a cui stavo lavorando stessero accadendo dritte sotto i miei occhi. Quindi tornavo nel mio appartamentino a Suomenlinna e rivedevo quei passaggi. A quel punto mi rendevo conto di come la traduzione stesse automaticamente assumendo un sapore diverso. Mi resi conto subito di riuscire a descrivere diversamente se non addirittura meglio quello che Minna Lindgren aveva visto e su cui aveva scritto.

IMG_20150314_114226749_HDR
In traghetto verso Suomenlinna

IMG_20150318_163935114Il momento più entusiasmante della mia residenza è stato senz’altro l’incontro con Minna. Abbiamo chiacchierato della traduzione del primo volume (pubblicato in Italia sempre da Sonzogno con il titolo Mistero a Villa del Lieto Tramonto), mi sono confrontata con lei sulle scelte fatte e lei mi ha raccontato dei retroscena molto interessanti sia sulla stesura del libro sia sui personaggi, argomento su cui ero molto curiosa. Chiacchierare con Minna è stata un’esperienza molto particolare perché sentendola parlare, mi sono resa conto di come la voce che arrivava in quel momento alle mie orecchie fosse la stessa che avevo cercato – e fortunatamente trovato – nei due suoi romanzi fino ad allora tradotti. Ciò ha poi avuto una ricaduta sul processo traduttivo: traducendo immaginavo Minna parlare e tutto diventava in un certo senso più facile.

I libri di Lindgren sono tanto ricchi e articolati quanto la sua personalità. Questo incontro mi ha fatto rendere conto nel concreto di quanto può essere forte e chiara la voce di un’autrice e di quando sia delicato il lavoro di traduzione. Percepire e trovare il modo per raccogliere quello spirito è un passo difficile ma assolutamente necessario.

Metsätalo, Università di Helsinki
Metsätalo, Università di Helsinki

Tutte queste mie nuove consapevolezze ho potuto poi riversarle in una lezione seminariale l mestiere del traduttore: laboratorio di traduzione dal finlandese all’italiano, che ho tenuto nell’ultima settimana della mia residenza all’Università di Helsinki per gli studenti del mio ex Dipartimento di studi (Dipartimento Lingue Moderne – Sezione Filologia Italiana).

Questo mio articolo (qui da me tradotto in sintesi in italiano) è apparso lo scorso 24.4.2015 sul blog della SKS (Finnish Literature Society) Vähäisiä lisiä con il titolo:

Kirjailijan ääntä etsimässä

Miltä tuntuisi elää kolme viikkoa Suomenlinnassa? Tai kääntää täyden hiljaisuuden vallitessa, historiallisessa ympäristössä, vilkuillen välillä 1750-luvun linnoitusta ja 1800-luvun palatsia? Nyt voin vastata näihin kysymyksiin: oli ehdottomasti mahtavaa! Minut valittiin FILIn kääntäjäresidenssiin 2015. Sain asua ja työskennellä Suomenlinnassa HIAPinasunnossa kolme viikkoa (1.–22.3.).

Oma käännösprojektini residenssiaikana oli Minna Lindgrenin romaani Ehtoolehdon pakolaiset (Teos, 2014), joka on Ehtoolehto-trilogian toinen osa. Teoksen tapahtumapaikkana on Helsinki. Päähenkilöt ovat yli 90-vuotiaita naisia, jotka kiertelevät ympäri kaupunkia raitiovaunuilla, ja myös kirjailija itse on Munkkiniemestä kotoisin. Juuri näiden erityispiirteiden takia oli tärkeää, että käännöksessä on tietty ”stadilainen fiilis” ja sen saavuttamiseksi taustatyö oli olennaista.

IMG_20140509_105637850Suomenlinnassa saa olla syrjässä ja elää oman rytminsä mukaan, mutta samalla se on ihan keskustassa. Lautalla pääsee helposti ja nopeasti Kauppatorille, ja sieltä voi hypätä ratikkaan ja päätyä vaikka Töölöön, Kallioon, Munkkiniemeen ja jopa Munkkivuoreen. Ja näin minä tein.

Kävin kaikissa romaanissa esiintyvissä paikoissa nähdäkseni omin silmin niitä rakennuksia, katuja, myymälöitä sekä maisemia, joita kirjailija kuvailee. Otin valokuvia, pysähdyin katsomaan paikkoja ja kuvittelin, että tarinan tapahtumat sattuisivat oikeasti silmieni edessä. Palattuani asunnolleni Suomenlinnassa, romaanin kääntäminen sai eri maun. Havaitsin heti, että pystyn paremmin kuvaamaan sanoilla sitä, mitä Minna Lindgren itse oli nähnyt ja mistä hän oli kirjoittanut.

On aina yhtä yllättävää saapua Suomeen ja huomata, että melkeinpä kaikki puhuvat suomea ympärilläni. Kotimaassani Italiassa suomi on jotakuinkin minun salakieleni. Luen jatkuvasti suomeksi (mm. sanoma- ja aikakauslehtiä, kaunokirjallisuutta) ja juttelen suomeksi muutamien ystävieni kanssaan, mutta on ihan eri asia kuunnella ”oikeaa kieltä” aidossa kontekstissa. Ollessani ja liikkuessani Helsingissä, ennen kaikkea julkisissa kulkuvälineissä, jään kuuntelemaan ihmisten keskusteluja vaivihkaa. Yritän usein kääntää mielessäni joitain ilmaisuja, välillä kirjoitan niitä myös muistiin.

Kielikylpy on aina paikallaan, mutta varsinkin käännöstyössä, jossa puhekieli ja slangi ovat tärkeässä roolissa, kylpy oli todella tarpeen. Monia puhekielen ilmaisuja käytetään jatkuvasti myös Ehtoolehto-trilogiassa, ja pitämällä korvat auki kuulin niitä myös oikeassa puheessa. Pohdin niiden käyttötapoja ja eri mahdollisuuksia kääntää ilmaisuja italiaksi.

Residenssiajan kohokohta oli ehdottomasti itse kirjailijan tapaaminen. Keskustelimme Minna Lindgrenin kanssa trilogian ensimmäisen osan käännöksestä (joka julkaistaan Italiassa ensi toukokuussa). Puhuimme tekemistäni kielellisistä ratkaisuista sekä suomen kielen sävyistä ja vivahteista. Tärkeintä oli kuitenkin keskustella romaanin päähenkilöistä. Olin utelias kuulemaan heistä lisää: ovatko he täysin fiktiivisiä, ottiko kirjailija mallia todellisuudesta, kuoleeko joku lopulta. Minnan kanssa jutteleminen oli ainutlaatuinen kokemus. Kun olin kuullut hänen puhuvan, alkoi käännettävä tekstikin puhua hänen äänellään. Lindgrenin kirjat ovat yhtä rikkaita kuin hänen persoonallisuutensa. Puhuessani hänen kanssaan huomasin konkreettistesti, kuinka voimakas kirjailijan ääni voi olla ja kuinka herkkää on kääntäjän työ. Kääntäjän täytyy saada kiinni teoksen hengestä ja tulkita kirjailijan aikomuksia ja pyrkiä yhdistämään nämä omaksi käännöstekstikseen.

Näitä samoja aiheita käsiteltiin luennolla, jonka pidin Helsingin yliopistossa residenssini viimeisellä viikolla. Tuolloin puhuin opiskelijoille kaunokirjallisuuden kääntämisestä ammattina. Kävimme läpi kääntäjän työhön liittyviä kysymyksiä sekä arkielämän ulottavuuksia. Tämä seminaariluento oli heille oppimisen paikka, se toimi opiskelijoille ikkunana kohti tosielämää. Minulle opiskelijoiden kohtaaminen puolestaan tarjosi mahdollisuuden omaan pohdintaan ja itsetutkiskeluun.

Ammattikääntäjän tulee jatkuvasti olla tietoinen, millä tavalla minkäkin äänen tulee tekstissä kuulua. Hän seuraa nöyrästi mutta luovasti valmista polkua. Toimii äänitorvena kirjailijan ja teoksen ajatuksille, sisäistää ne, käsittelee ja lahjoittaa sitten takaisin kirjallisuuden ihmeelliselle maailmalle.